Kotipuutarhurin käsikirja

Uusi Kotipuutarhurin Käsikirja 2008 on ilmestynyt
Kotipuutarhurin käsikirja on ilmestynyt vuodesta 1974. Julkaisun alkuperäinen tarkoitus oli kertoa puutarhanhoidosta laajemmin kuin tuoteoppaissa oli totuttu. Tiedettiin, että puutarhakauppa tarvitsi tällaisen oppaan avuksi kevään kiireeseen.Kirjasta tuli menestys ja 32 vuodessa se on vakiintunut kevään merkiksi. Käsikirja heijastelee aikansa puutarhanhoitoa, nykyisin entistä selkeämmin tekemisen helppoutta ja puutarhassa viihtymistä.
Uusi Kotipuutarhurin Käsikirja on ympärivuotinen. Hoitotoimenpiteet on siroteltu eri vuodenaikoihin niin, että hoito on helppoa ja puutarha sekä nurmikko ovat mahdollisimman paljon käytettävissä viihtymiseen. Maanparannus ja kalkitus esimerkiksi ovat luontevia talven tekemisiä, jolloin ne vaikuttavat jo keväällä ja piha on varhain käytettävissä.
Voit tilata kirjan tekstiviestillä. Lähetä viesti yhteystietoineen numeroon 16233. Viestin hinta on 1,90 € ja tilaus toimii Soneran, Elisan, Dna:n, Saunalahden ja TeleFinland liitymillä. Kirja postitetaan antamaasi osoitteeseen. Viestin sisältö: KÄSIKIRJA (väli) NIMI, KATUOSOITE, POSTINUMERO, POSTITOIMIPAIKKA.