Tammikuun mietteitä
16.01.2007 13:50:07
Kohta alkaa viljelijän sesonki...

Odotan vieläkin, että saisimme kaikki tomaatinsiemenet. Kokeilemme paria meille uutta lajiketta. Oranssia kirsikkatomaattilajiketta, jota meillä on ollut aikaisemmin, ei ollut enää saatavilla, valitettavasti. Saamme kokeilla toista... vaikka sitä ei ole kehuttu yhtä hyväksi. Kokeilemme myös pihvitomaattia. Toivon mukaan niistä tulee meheviä ja hyviä! Kennot odottavat turvetta, joka on ollut jo viikon lämpenemässä sisällä. Tänään rakennamme viljelypöytiä ja asennamme valolamput paikoilleen. Sitten odotamme vain siementen tuloa...
Joulukuusi sai lähteä ulos viime viikolla. Oli hyvin kaunis kuusi tänä vuonna! Puu lähti kasvamaan ja teki jopa latvaan kävynalut! Tuntui surulliselta heittää eloisa puu ulos. Huomasin kuitenkin, että versonalut lähtivät kovin herkästi irti. Versot olisivat kuivuneet nopeasti ja ilo ei olisi ollut kovinkaan pitkä loppujen lopuksi. Nyt hevoset ovat nauttineet kuusen versokasvuista sen sijaan!
Lumi tulee ja lumi menee... tänään on taas yksi näistä liukkaista tuulisista päivistä, kun saa miettiä mihin astuu ettei mene nurin. Nelivetoisilla eläimillä ei näytä olevan yhtään yhtä paljon ongelmia kuin meillä kaksijalkasilla!