Kasvukausi lähtenyt käyntiin!
21.02.2007 17:28:31
Tuotantohallissamme rehottaa vihannesten taimet! Kukapa uskoisi näillä pakkaskeleillä seinien sisäpuolella olevan tomaatintaimen tuoksuinen vihreä keidas!
Koulimme tomaatintaimet viime viikonloppuna ja nyt ne ovat päässet hyvään kasvuvauhtiin! Paprikan ja chilin taimet kasvavat hitaammin mutta kuitenkin varmasti. Ensimmäiset salaatit ovat nousseet kennoissaan pinnalle ja toinen kylvö tehtiin tänään. Saamme rakentaa lisää taimipöytiä tuotantohalliimme jotta saamme kaikki mahtumaan! Kasvihuonekurkut eivät ole vielä itäneet mutta tämän viikon aikana pientä kasvua pitäisi jo näkyä! Ensi viikolla ryhdymme lämmittämään kasvihuonetta jotta voimme tehdä istutukset jo maaliskuun puolessa välissä. Onneksi lämmitämme omalla puuhakkeella. Öljylämmitys näillä pakkasilla söisi reijän lompakkoon!
Vaikka lämpötila laskee alle -20 asteen yöllä päivälllä aurinko lämmittää niin että lumet sulavat katolta ja muuttuu sohjoksi tiellä. On aika suojata talvenvihreät kasvit ilmavilla kankailla!
Kävin koiran kanssa järven jäällä kävelyllä päivällä. Ihailin lumen ja pakkasen luomat pakkaskukat jään pinnassa. Koira oli sitä mieltä että jäinen karhea pinta oli jyvä kierreskelyä varten. Hevoset ja lehmät seisovat keskipäivän aikaan tallin pihassa puoliunessa nauttimassa kevätauringosta. Vaan kissat ovat sitä mieltä että sisätilat ovat heitä varten. Varsinkin Leevi-kissa joka nyt makaa minun ja näppäimistön välissä... on selvästi sitä mieltä että työnteko on turhaa ja kissanrapsuttelu tärkeintä. Täytyypi lopettaa...