Kevättä ilmassa?

05.03.2007 08:21:03

Miten ihana onkaan maaliskuinen aurinko!? Aamulla kaikki paikat ovat jäässä mutta päivän mittaan jäät sulaavat entistä enemmän ja tiet muuttuvat sohjoksi, lupaavaksi kevätsohjoksi...

Seisomme ihanan kevään ovella. Kohta se avautuu meille täydellä teholla! Voi että sitä odotan!! Niin odottaa myös pikkulinnut ja muut visertäjät. Nyt on jo lintujen serenaadit alkanut. Puista ja pensaista kuuluu joka päivä enemmän ja enemmän  vihellystä . Eilen kuulin palokärjen kutsun läpi haavikon. Kohta tikat rummuttelevat kilpaa. Tuntuu siltä kuin sydän pursuisi iloa kevään lähestyessä! Hyvä jos pysyn nahoissani!

Odotan myös seuraavaa siementilausta. Alkaa jo olemaan kiire joidenkin kanssa! Tällä viikolla maahan pääsevät seuraavien kasvien siemenet: juuri- ja lehtiselleri, purjo, lisää erilaisia salatteja, vähän basilikaa, timjamia, salviaa, sitruunamelissaa, meiramia, kähärä- ja silolehtistä persiljaa, ruohosipuli ja kevyesti valkosipulille maistuva kiinalainen ruohosipuli. Ensi viikolla tulevat joidenkin yrttien pistokkaat. Tomaatintaimia saa tällä viikolla harventaa, etteivät ne ryhty venyymään likaa. Kasvihuonekurkut ovat hyvässä kasvussa ja viime viikolla kylvetyt kesäkurpitsat ovat itäneet. Näin tämä tästä vaan lähtee käyntiin! Uskomatonta mutta totta. Toivottavasti talvi ei pidä meistä yhtä sitkeästi kiinni tänä vuonna kuin viime vuonna. 

Ei kun töihin!