Vuokko ja moni muu...
17.04.2007 19:33:13
Viikonlopulla kuvasin ensimmäiset valkovuokot rantasaunan vieressä. Ne olivat rohkeasti lähtenyt kasvamaan vaikka luvassa on vielä jopa räntäkeliä. Toisaalta sitä ei tiedä näillä main tähän aikaan vuodesta ... sadekelit kuivuvat herkästi pois ennen kuin pääsevät meille saakka.

Saimme tänään vihdoin viimein muovin kolmannen kasvihuoneen päälle. Tarkoitus oli laittaa se jo viikonloppuna, mutta toimittaja oli tehnyt väärän mittaisen muovin ja saimme hakea uuden eilen. Mutta hyvä näin koska tänään oli mahdollisimman hyvä keli kasvihuonemuovin laittoa varten. Ei tuullut juuri ollenkaan!! Nyt saamme ottaa siemenpussit esille ja kylvää tähän huoneeseen talvisalaattia, korianteria, kehäkukkaa, rukolaa ja istuttaa salaatintaimia. Ehkä retiisikin käy. Katsotaan.
Tein tänään pistokkaita vihermintusta ja pistin ne valmiiksi purkkeihin. Samoin viiniköynnöksen pistokkaita. Toivotaan että jaksavat juurtua! Jos ehdimme, teemme pistokkaita myös hienosti talvehtineista rosmariineista. Basilika ´African Blue´pistokkaat näyttävät vielä olevan hengissä ja ovat jopa nostaneet nuukahtaneet päänsä pystyyn. Toivoa on!
Yrttikasvihuoneessa on pienikukkainen orvokki kylvännyt itsensä laatikon viereen viime kesänä ja lähtenyt nyt kasvamaan katekankaan läpi. Nyt se kukkii kauniisti sini-valkoisin kukin ja tuottavat meille kaikille suurta iloa!
Tällä viikolla saamme ensimmäisen salaatti- ja retiisisadon! Maistoimme jo ensimmäisiä salaatteja viikonloppuna ja ovat hyviä!!! Nyt odotamme tomaatteja... kirsikkatomaatissa on jo useampi raakile!