Hitaasti mutta varmasti?
08.05.2007 18:23:31
Kevät etenee hitaasti. Lämpöä ei nyt kummemmin tullut ja laitumien ruohokasvu on hidasta. Tein tänään kevään ensimmäisen nokkoskeiton. Vakio nokkos paikassani nokkoset ei juuri olleet edes näkyvissä. Omenatarhasta löysin kuitenkin hyviä alkuja joista tein mehevän ja maukkaan keiton.
Toinen lehmä poiki sunnuntaina ja sai kaksoset! Tytön ja pojan. Nimiksi tulee Hannu ja Kerttu. Nyt ovat jo niin touhukkaita ja "leikkivät" hipan näköistä leikkiä lehmien seassa. Niitä on hauska seurata!
Jokin syö taas yrttejä kasvihuoneessamme. Tällä kertaa kyseessä ei ole isokilpikuoriainen, ainakaan emme ole niitä siellä nähneet. Sama ötökkä syö myös salviaa. Huomenna menen levänneiden silmien kanssa tarkistamaan kasvustoja onko niissä perhosten toukkia tai muita toukkia.
Maistoin kevään ensimmäistä tomaattia sunnuntaina... mutta kuten monesti saa totea - ensimmäinen ei ole vielä niin hyvä, mutta seuraavat alkavat olla sitten maukkaita! Löysin myös yllätykseksi kaksi valmista kurkkua! Olivat todella hyviä!! Kurkku valmistuu kovaa vauhtia ja saamme seuraavan sadon tämän viikon aikana.