Tuleeko talvi nyt?

27.11.2007 12:12:51

Ulkona tuuli käy ja se pieni lumimäärä, joka yön aikana tuli, pyörii ikkunoiden edessä. On vilu!

Kävin katsomassa sääennusteita ja mietin tuleekohan talvi nyt. Siinä tapauksessa voi olla että meillä on tällä kertaa talvinen joulu! Viikonlopun täysikuu oli harvinaisen kaunis. Iltalenkit koiran kanssa kuutamolla olivat hienot! Jos vanhat viisaudet nyt pitävät paikkaansa keli pysyy tällaisena seuraavaan uuteen kuuhun tai täyskuuhun saakka. Senhän näkee...

Löysin pihan ruohikosta ruukkuja jotka olivat jäänet huomaamatta kun vein aikaisemmin sisäkukat ja talvehtivat yrtit ja kesäkukat viherhuoneeseemme. Nyt ruohikko oli sen verran painautunut että muutama pieni ruukku paljastautui. Näinkin voi käydä... Nyt on kuitenkin jo liian myöhäistä. Sisäkasvit eivät ole kestäneet pakkaset tähän mennessä. Mutta jokunen yrtti tai kesäkukka vielä voisi piristyä. Toivottavasti kauniit saviruukut eivät ole vaurioituneet pakkasista.

Olemme ottaneet lämmityksen pois kasvihuoneistamme ja poistamme vähitellen tomaatti-, paprika- ja kurkkukasvustot. Siinä oli sitten tämän vuoden sato. Tammikuussa saa kylvää jo ensimmäiset tomaatintaimet ensi kesää varten!