Kevyttä kesäsadetta

23.06.2008 09:01:50

Ulkona näyttää kohta ripottelevan kevyttä kesäsadetta. Samanlaista saimme niskaamme juhannussaunalla ollessamme perjantaina. Mutta se ei haitannut kun kuitenkin oli menossa saunasta uimaan!

Kevyt sade raikastaa ilman ja herättää luonnon henkiin. Linnut laulavat iloisemmin ja kaikki lähtee uudelleen likkeelle sateen jälkeen. Nyt on puiden leikkausaika parhaimmillaan ja vuorimännyn vuosikasvuja voi typistää. Kävin vanhempieni luona ja huomasin että heidän vuorimäntyjen kasvut ovat ennätyspitkiä! Siinä menee vähän aikaa ennen kuin kaikki pensaat on käyty läpi...

Vaikka kirsikkapuiden ja marjapensaiden kukinta-ajan keli oli niin surkea huomasin eilen puutarhakävelylläni että kirsikkapuussa on runsaasti raakileita kuten myös marjapensaissa. Ehkä nurkillamme on kuitenkin ollut hyvä mikro-ilmasto kukinta-aikaan! Omenapuista en vielä tiedä, paitsi että kukinta oli erittäin epätasaista. Jotkut puut kukki runsaasti kun taas toisissa ei ollut juuri ollenkaan kukkia.

Juhannusruusumme kukkii tänä vuonna hienosti, kuten myös `Poppius´ruusu. Ihania tuoksuja tulee pensaista! Kohta on myös heinänteon aika!