Rakas joulukuusemme
15.12.2010 klo 21:00 • Tekstin kirjoitti Fiskars
Tästä se lähtee!
(Klikkaa kuva suuremmaksi)
Iloista Joulua!!
(Klikkaa kuva suuremmaksi)
Joulukuusiperinteemme on kotoisin Saksasta, missä kuusi oli koristanut jouluvieton jo keskiaikana. Silloin joulukuusi koristeltiin paperista tehdyillä kukilla, hedelmillä ja makeisilla. Kuusenkynttilät koristelivat oksia vasta 1700-luvulla.
Suomeen joulukuusi saapui vasta 1800-luvulla. Perinne sopi Suomeen oikeastaan aika hyvin, koska kansa koristeli pihansa muutenkin kuusilla juhlapyhinä. Perinteisiin kuuluivat nimipäivä-, hää- ja juhannuskuuset.
Jo ennen kristinuskon tuloa ikivihreät kasvit symbolisoivat ikuista elämää monessa eri kulttuurissa, kuiten m m muinais Egyptissä, antiikin Roomassa ja viikinkien piireissä.
Kuusen kuivuminen on monelle ongelma. Tuntuu siltä kuin neulaset putoavat teki mitä tahansa. Tässä kuitenkin muutama vinkki!
Käy hakemassa kuusi itse. Kysy maanomistajalta tai kuusenviljelijältä lupa!
Ota kuusi kasvavan kuun aikana, eli uuden kuun ja täyden kuun välissä. Sanotaan että kasvuvoima on silloin suuntautunut juurista ylöspäin, maan yläpuolella oleviin osiin. Joulukuusen suhteen se tarkoittaa että neulaset pysyvät pitkään tuoreina. Tänä vuonna uusikuu on 5.12 ja täysikuu 21.12.
Laita kuusi heti veteen kun tulet kotiin. Ennen tyngän upottamista veteen, sahaa siitä osa pois, niin että esille tulee uusi imupinta.
Jos ulkolämpötilat ovat kovin alhaiset, kuusen on annettava sulaa ensin ennen sisäänottoa. Laita se viileään tilaan (varasto, talli, tai vastaava) sulamaan vuorokaudeksi. Samalla kuusen oksilla oleva jää ja lumi sulaa pois. Jos otat kuusen heti sisään lämpötilamuutos on sille aivan liian suuri ja neulaset putoavat herkästi.
Käytä sellaista kuusenjalkaa mihin saat mahtumaan mahdollisimman paljon vettä, niin sinun ei tarvitse koko ajan tarkistaa että rungon imupinta on vedenpinnan alla.
Voit lisätä kukaravinnetta kasteluveteen jos haluat.
Jos huoneen ilma on kovin kuiva voit kostuttaa oksia suihkuttamalla niitä kevyesti vedellä.
Kuusi voi palkita ahkeruuttasi, viimeistään pari viikkoa sen jälkeen kun se on otettu sisään, tekemällä uutta kasvua latvaan!
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!





