Ruusunmarja
04.09.2011 klo 18:26 • Tekstin kirjoitti Fiskars
Kurtturuusun kiulukka on suuri ja kauniin punainen.
(Klikkaa kuva suuremmaksi)
Moni ei tule ajatelleeksi että puutarhassa kasvavat ruusunmarjat, eli kiulukat, voisi hyödyntää! Monen lajin kiulukoita voi kerätä. Metsäruusun, koiranruusun mutta myös ranskanruusun ja kurtturuusun (ja Hansaruusun) kiulukoita voi ottaa talteen. Tarkista ettei ruusupensaat kasva tien vieressä, jolloin kiulukat voivat sisältää turhan paljon elimistölle haitallisia aineita.
Ruusupensaan kiulukat ovat hyvin A- ja C-vitamiinirikkaita. Parhaiten näitä arvokkaita aineta voi hyödyntää tuoreista kiulukoista. Mitä kauemmin kiulukka istuu oksalla sen vähemmän hyviä aineita siinä on, joten älä anna niiden tulla vanhaksi! Juuri kun kiulukat ovat saaneet tummanpunaisen värinsä ne ovat valmiita poimittavaksi. Kiulukoita voi käyttää tuoreena siemenineen tai ilman siemeniä. Niitä voi myös tuorepakastaa kokonaisina tai puolitettuina.
Kilukoista voi tehdä hilloa, hyytelöä, sosetta, teetä, rahkaa, piiraita ym herkkuja. Keitto, tehty tuoreista tai kuivatuista kiulukoista, on erinomaista toipilasruokaa! Keittoon ei kannata kuitenkaan laittaa siemeniä. Kiulukka sisältää myös karvoja, joita kannattaa poistaa ennen käyttöä, muuten ne voivat ärsyttää suolistoa.
Kiulukkahilloa voi tehdä puolukan tai raparperin kanssa ja kuivattua kiulukanjauhoa voi sekoittaa leiväntaikinaan, puuroon tai mysliin. Kiulukkatee on syysiltoina oikein hyvää! Sitä keitetään noin 15 minuuttia ja annetaan hautua 45 minuuttia tai kauemmin.





