Kirjaudu sisään:
Unohtuiko salasana?

Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun!

Rekisteröidy »
Kotipuutarhuri

Viljelykarkulaiset

22.08.2010 klo 10:12  •  Tekstin kirjoitti Fiskars

Kurtturuusu viihtyy merenrannoilla. (Klikkaa kuva suuremmaksi) Jättiputken lehdet ovat suuret ja kukastakin voi tulla melkein toista metriä korkea. (Klikkaa kuva suuremmaksi) Rohtoraunioyrtin taivaansininen kukka on sievä, mutta kasvi leviää nopeasti siemenistä. (Klikkaa kuva suuremmaksi)

Viimeistään loppukesällä on hyvä tarkistaa onko puutarhassasi sellaisia kasveja jotka helposti leviävät luontoon ja sillä tavalla syrjäyttävät alkuperäiset lajimme. Komealupiini on yksi niistä, ja monelle jo hyvin tuttu. Se tulee herkästi avoimelle maalle, jossa ei vielä kasva muuta. Hernekasvina se pärjää hyvin laihemassakin maassa ja on sen takia valloittanut tienpientareetkin. Näillä alueilla voisi sen sijaan kasvaa meidän luontoon kuuluvia kuivan paikan ketokasveja, kun luonnonketoja on enää niin vähän. Mutta lupiini, suurella kasvustollaan, tukehduttaa hennomat kasvit alleensa. Komealupiini on alunperin tullut meille Pohjois-Amerikasta.

Monelle hyvin tuttu kurtturuusu leviää myös herkästi. Hiekkaisilla merenrannoilla se muodostaa tiheän, joskus läpipääsemättömän, kasvuston. Kurtturuusua on vaikea saada kitketty pois koska se tekee helposti uutta kasvua juuresta. Kurtturuusu on kotoisin Itä-Aasiasta.

Toinen monelle tuttu on kaukasianjättiputki, joka voimakkaalla kasvutavallaan ottaa oman tilansa. Kaukasianjättiputken varsi sisältävä neste aiheuttaa auringonsäteilyn kanssa iholle rakkuloita, joten jos varsia leikkaa aurinkoisella kelillä ihoa kannattaa suojata. Kaukasianjättiputki on alunperin kotoisin Lounais-Aasiasta.

Loppukesällä kukkii jättipalsami vaaleanpunaisin ja aniliininpunaisilla kukillaan. Jättipalsami on sukua tutulle kesäkukalle ahkeraliisalle ja luontoomme kuuluvalle, keltakukkaiselle lehtopalsamille. Punakukkaista jättipalsamia näkee monesti ojien ja jokien varsilla, koska sen siemenet leviävät helposti veden mukana. Kuten muilla palsamikasveilla jättipalsamin siemenkota räjähtää auki kun siemenet ovat kypsät. Tämän takia kasvin niittäminen on paras tehdä jo kun kasvi kukkii. Jättipalsami on kotoisin Länsi-Himalajalta.

Puutarhassamme voi myös olla muita innokkaita tulokkaita, joita kannattaa pitää silmällä. Sellaiset ovat esimerkiksi jättitatar, joka korkealla kasvullaan ja suurilla lehdillään tukehduttaa muun kasvuston, sekä isotuomipihlaja, jonka siemeniä linnut mielellään levittävät. Nykyään voi törmätä isotuomipihlajan pensaisiin keskellä metsääkin. Etelänruttojuuri on vanha kulttuurikasvi joka mielellään rönsyilee kauemmas kuin mitä on tarkoitus. Raunioyrtit karkailevat myös helposti puutarhan rajojen ulkopuolelle kuten myös kultapiisku. Pidä kasveja silmällä ja jos jokin näyttää leviävän puutarhan ulkopuolelle kitke tai siirrä se heti pois, niin vältyt suuremmalta työltä myöhemmin.

Yhteistyökumppanien yritysesittelyt
GreenCare
Fiskars
Lassila & Tikanoja
Puutarha Tahvoset