Asiantuntijat

lotta_lindholm.jpgLotta Lindholm

Maisemasuunnittelija-hortonomi ja puunhoitaja Lotta Lindholm on toiminut mm. Mustion linnan ylipuutarhurina ja puutarha-alan yrittäjänä. Hänen erikoisalojansa ovat luomuviljely ja puutarhakonsultointi.

 

 

outi_tahvonen.jpgOuti Tahvonen

Koulutukseltaan Outi Tahvonen on suunnitteluhortonomi ja filosofian maisteri ympäristönsuojelutieteessä. Hän on toiminut useamman vuoden päätoimisena suunnittelijana ja kokemusta on sekä maisemasuunnittelun, että puutarhasuunnittelun alueelta. Työssään hän on kohdannut jokapäiväisiä pihaongelmia niin yksityispihoilla, taloyhtiössä, kuin julkisella sektorillakin (seurakunnat, kunnat/kaupungit). Puutarhasuunnittelukokemus käsittää kaikki materiaalit rakennuksen sokkelin ja tontin rajan välissä – ei siis ainoastaan kasveja. Kokemusta on myös ulkoalueiden pinnoitteista, rakenteista ja korkeuserojen käsittelystä.

 

annikki_oikkonen.jpgAnnikki Oikkonen, puutarhuri, suunnitteluhortonomi, Kotipuutarha-lehden toimittaja

Annikki Oikkonen on valmistunut puutarhuriksi ja suunnitteluhortonomiksi ja hankkinut alan kokemusta kauppapuutarhoissa ja taimistoissa Suomessa ja Itävallassa, puutarhurina hautausmaalla sekä puutarhaopettajana. Nykyisin hän on töissä Kotipuutarha-lehdessä, jossa hän mm. vastaa lukijoiden kysymyksiin suositulla "Kysy meiltä" -palstallaan.

 

 

outi_tynys.jpgOuti Tynys, hortonomi, puutarhaopettaja, Kotipuutarha-lehden toimittaja

Outi Tynys on kerännyt monipuolista puutarha-alan kokemusta opintojensa lisäksi puutarhamyymälästä, vihannes- ja kukkaviljelmiltä, kukkatukusta, taimitarhalta ja hautausmaalta. Tällä hetkellä Outi toimii Kotipuutarha-lehden toimittajana. Outilla on rivitalopiha ja kesämökkipiha, jossa on myös kasvimaa. Outia innostavat puutarhatyöt laidasta laitaan, hyöty- ja koristetarha, kompostointi, ruukkupuutarha, yrtit ja viherkasvit ym.