Palmuvehka
Aloitettu 12.11.2009 klo 11:56 • Keskustelun aloitti heidi • 1 vastausta
Kaverin Palmuvehka kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Oman vehkan kasvu on ollut jo pidemmän aikaa täysin pysähtynyt, eikä yhtään uutta oksaa ole tullut. Kasvihan elelee pienemmälläkin valolla, eli en ole sijoittanut sitä ikkunan läheisyyteen. Tietääkö joku miten sen saisi taas kasvamaan.
- Re: Palmuvehka
-
Tähän aikaa vuodesta sisäkasvit pitävät muutenkin taukoa elintoiminnoissaan - joten kasvulla ei nyt ole kiire - kun luonnonvaloakaan ei juuri ole. Palmuvehka onkin kovin vaatimaton. Mutta vähän valoa se kuitenkin tarvitsee. Se on myös erittäin hidaskasvuinen - joten sen kanssa saa olla hyvin kärsivällinen. Ehkä kaverin vehka on sinun vehkaa vanhempi?
Kastele vehkaa kerran kolmessa viikossa. Anna melko runsaasti vettä kerralla ja anna sitten mullan kuivahtaa kastelukertojen välillä. Kasvi pitää kuivuudesta, mutta lehdet kellastuvat ankarassa kuivuudessa. Juuret mätänevät helposti jos taas kastelee liikaa. Lannoita kerran kuussa. Uudelleenistus joka toinen tai kolmas vuosi, kun ruukku käy ahtaaksi. Jälleenistutuksen jälkeen voi kestää jopa puoli vuotta ennen kuin palmuvehka näyttää taas haluavansa jatkaa kasvuaan. Poista kuolleet lehdet tyvestä leikkaamalla.
Toivottavasti palmuvehkasi näyttää ensi keväänä kasvuhalujaan!
Vastaa keskusteluun:
Sinun pitää olla kirjautuneena sisään, jotta voit osallistua keskusteluihin.
Kirjaudu sisään sivun yläreunasta tai rekisteröidy käyttäjäksi »



