Siivoilin viikonloppuna pienen pihani "kasvustoa", möyhin pintamullat ja lisäilin uutta multaa painanteisiin. Löysinpä samalla osittain syötyjä tulppaninsipuleita, syöminen on tuore tapaus, sillä tulppaanien kasvusto on jo n. 10 cm, mutta ei viottunutta, jokun myyräkö? Mutta nyt varsinaiseen ongelmaani (on tuo myyräkin), eli sammaleeseen. Sitä on sen verran että pensaitten ja perennojen väliset tyhjät tilat näyttävät vihreiltä, vaikka pitäisi olla vain mulloksella. Haravoin paikoin sen pois, se kuoritui helposti mukaan. Mutta mitä voin tehdä, että saisin sen lopullisesti pois, ongelmaa taitaa pahentaa vielä se että minulla on erillinen alue "rodoravittaville", eli mustikkaa, hortensiaa ja havuja.Ja eihän niiden välialueiden ole tarkoitus jäädä mullalle vaan esim. pikkutalvio saa levitä peitoksi, mutta ei sammal.