Keskustelun aihe: Taittuneen koristeomenapuun leikkaaminen
Aloitettu 29.10.2010 klo 17:04 • Keskustelun aloitti Tarja • 2 vastausta
Viisi vuotta vanha n. 4-metrinen koristeomenapuu taittui vähän puoliväliä ylempää pikkupoikien kiipeilyleikkien seurauksena. Onko puu vielä pelastettavissa ja mitä sille pitäisi tehdä? Voiko sen pitää tuettuna talven yli ja leikata keväällä ja kuinka roimasti sitä voi leikata?
- Re: Keskustelun aihe: Taittuneen koristeomenapuun leikkaaminen
-
Meillä tehtiin kattoremonttia ja koristeomenapuu oli kallellaan katolle ja se piti sahata poikki. Mieheni sahasi sen noin kolmenkymmenensentin kantoon. Uusi kasvu lähti alkuun rivakasti. Mutta ei siitä enää koristeomenapuuta tullut.Ei sellaista punakukkaista,mitä oli alunperin. Kukat olivat tavallisia valkoisia ja omenat olivat normaalinkokoisia isoja , puhtaita ja kauniita.
Siis meni liian lyhyeen kantoon ja kasvoi jalostuksen alapuolelta,siksi lajiksi johon oli vartettu. Että aika pitkä kanto kannattaa jättää. - Re: Keskustelun aihe: Taittuneen koristeomenapuun leikkaaminen
-
Voit kokeilla leikata se ensimmäisen terveen oksahaaran kohdalta poikki. Älä ota poikki ihan missä tahansa, koska oksaton tynkä voi kuivua ja kuolla. Sen kautta pääsee erilaisia sienitautia runkoon sisään.
Kun puuta leikkaa näin rajusti se voi johtaa ylenpalttiseen kasvuun, kun puu pyrkii korjaamaan menetetyn latvan. Kannattaa sen takia muuten leikata maltillisesti, niin että kasvu hilliintyy. Mitä enemmän leikkaa niin sitä enemmän kasvaa!
Vastaa keskusteluun:
Sinun pitää olla kirjautuneena sisään, jotta voit osallistua keskusteluihin.
Kirjaudu sisään sivun yläreunasta tai rekisteröidy käyttäjäksi »





