Laiminlyödyn omenapuun leikkaaminen?
Aloitettu 31.03.2011 klo 21:07 • Keskustelun aloitti BlueCat • 1 vastausta
Pihallamme on kaksi nuorta omenapuuta, joiden ikä lienee 5-10 vuotta ja niitä luultavasti ei ole koskaan leikattu. Ne ovat noin 3-4 metrin korkuisia ja molemmat haarautuvat noin puolen metrin korkeudelta useampaan "runkoon", jotka kaikki kasvavat voimakkaasti ylöspäin. Toisessa on ainakin viisi lähes samanpaksuista runkoa. Tässä asuminamme kahtena kesänä molemmat ovat tuottaneet tasan yhden pienen omenan.
Miten näitä pitäisi lähteä leikkaamaan? PItäisikö leikkaus jakaa useammalle vuodelle, ettei kerralla tule puulle liikaa stressiä? Pitääkö nuo kaikki ylimääräiset rungot leikata pois niin, että jäljelle jää vain yksi? Kestääkö puu sellaista, kun ovat noin hankalaksi jo päässeet?
- Re: Laiminlyödyn omenapuun leikkaaminen?
-
Hei!
Omenapuut tulevat vasta satoikään 5-10 vuotiaina, riippuen vähän lajikkeesta. Joten ei hätää!
Tässä vaiheessa ei kannata enää poistaa paksuja oksia rungosta saakka. Sellainen paikka rungossa josta monta oksaa kasvaa ulos samasta paikasta, tulee olemaan puulle vähän kuin pullonkaula. Kun puu oli nuori näitä sivuhaaroja olisi ollut hyvä harventaa. Tässä vaiheessa niitä voi lyhentää niin että leikkaushaava on oksahaaran kohdalla (ei jää paljaita tappeja jäljelle puuhun). Sivuhaaroja voi lyhentää vähän muutamana keväänä. Näin ne eivät jatka paksuuskasvuaan.
Muuten sinun kannattaa vilkasta onko puussa jo kuolleita tai vahingoittuneita oksia. Poista ne. Sen jälkeen voit tarkistaa onko puussa toisiinsa hankaavia oksia. Voit lyhentää oksia niin etteivät ne hankaa toisiinsa enää (lyhennys tehdään aina oksahaaran kohdalla). Joskus joutuu jonkun pienemmän oksan poistamaan, hankaamisen takia, kokonaan.
Tarkista samalla onko puussa latvan sisään kasvavia oksia, joita kannattaa ottaa pois.
Jotta voisit edesauttaa kukkimista voit aloittaa kannusleikkauksen:
Valitse ylöspäin kasvava edellisvuoden verson, joka saa hyvin auringonvaloa. Typistä se kolmen silmun yläpuolelta tänä keväänä.
Ensi keväänä kahdesta ylimmästä silmusta on kasvanut versoja. Poista ylin kokonaan ja typistä alempi kolmannen silmun yläpuolelta. Kolmantena keväänä teet samalla tavalla kuten edellisvuotena, eli poistat ylimmän verson ja typistät alimman verson.
Jos tyngästä kasvaa vain yksi verso niin typistä se kolmannen silmun yläpuolelta.
Tavoite on pakottaa verso tekemään alimmasta silmusta kukkasilmun.
Aivan kuten kirjoitatkin niin kannattaa ajoittaa leikkaus useammalle vuodelle. Puu kestää sen paremmin. Puu kestää myös paremmin monen pienen oksan poisto, kuin yhden ison.
Vastaa keskusteluun:
Sinun pitää olla kirjautuneena sisään, jotta voit osallistua keskusteluihin.
Kirjaudu sisään sivun yläreunasta tai rekisteröidy käyttäjäksi »





