Syyshortensian leikkaaminen
Aloitettu 20.09.2009 klo 12:03 • Keskustelun aloitti Karivaari • 1 vastausta
(Klikkaa kuva suuremmaksi) Minulla on noin 2,20 m korkeaksi kasvanut, noin 35 vuotta vanha syyshortensia. Sitä ei ole leikattu ainakaan 25 vuoteen.
Pensaan kukinta ja viherkasvu ovat nyt noin 1,5 m:stä latvaan. Se on aivan upea runsas ja isoterttuinen.
Minua on kuitenkin alkanut huolettaa sen kohtalaisen paljas runko, mikä haarautuu noin 30 cm:n korkeudella. Tuntuu kuin se ei enää kauaa jaksaisi pysyä ehjänä tuulissa ja lumen painosta.
Kuoleeko se kokonaan, jos leikkaan sen ensi keväänä noin puolen metrin korkeudelta maasta.
Olisi mukava tietää, mitä voin sille tehdä tappamatta sitä. Se on muutoin varsin hyvännäköinen ovenpielessäni.
Terveisin
Karivaari
- Re: Syyshortensian leikkaaminen
-
Hei!
On kaunis hortensia todellakin!
Valitettavasti syyshortensia kuuluu niihin harvinaisiin joita ei kannata leikata ankarasti. Pensas ei välttämättä tee uutta kasvua puutuneeseen oksaan. Eli syyshortensiasta leikataan yleensä vain osa vuosikasvua. Silloin saa pensaan pysymään pienenä ja alas saakka tuuheana. Vuosikasvuun jätetään noin 2-3 silmuparia ja leikkausaika on kevät ennen kuin lehdet puhkeavat.
Jo vanhaa ja alhaalta paljas pensas ei saa enää tuuheutumaan muuta kuin latvasta. Mutta pensas on kaunis itsessään ja pituuskasvun voi hidastaa leikkaamalla vuosiversoja keväällä yllämainitulla tavalla.
Vastaa keskusteluun:
Sinun pitää olla kirjautuneena sisään, jotta voit osallistua keskusteluihin.
Kirjaudu sisään sivun yläreunasta tai rekisteröidy käyttäjäksi »







