Ruskea tuija
Aloitettu 16.06.2011 klo 07:43 • Keskustelun aloitti murunen88 • 1 vastausta
Ostin alkukeväästä parvekkeelle timanttituijan, joka aluksi lähtikin kasvamaan mukavasti. Sitten aivan yllättäen se alkoi ruskettumaan, ensin latvasta ja pikku hiljaa myös muualta. Nyt koko puu on lähes ruskea aivan sisempiä osia lukuunottamatta ja "lehdet" hajoaa kun niitä koskee.
Parveekkeemme on pääosin varjossa, mutta illalla siihen paistaa aurinko hetken aikaa. Tosin suoraan tuijaan aurinko ei pääse missään vaiheessa paistamaan. Olen yrittänyt suihkutella tuijaa vedellä (helteellä päivittäin, muuten muutaman kerran viikossa) ja lisäksi olen katsellut sitä ohjeiden mukaan siten, että multa olisi aina vähän kosteaa.
Onko tälle puulle enää tehtävissä mitään vai joudunko heittämään koko puun roskiin?
- Re: Ruskea tuija
-
Näkemättä tuijaa ja sen ruukkua on vaikea sanoa mitä sitä loppujen lopuksi vaivaa, mutta lukiessani kysymystäsi tuli mieleen että onko se saanut liikaa vettä? Tuija on alunperin suokasvi joka viihtyy kosteammassa paikassa, mutta jos kosteutta on liikaa juuristo mätänee. Valon suhteen paikka kuulostaa hyvältä, koska puolivarjoisa paikka on sopiva.
Vastaa keskusteluun:
Sinun pitää olla kirjautuneena sisään, jotta voit osallistua keskusteluihin.
Kirjaudu sisään sivun yläreunasta tai rekisteröidy käyttäjäksi »





