Yhteistyökumppanit

Puutarhanhoitokin on antoisinta, kun sitä tehdään yhdessä.

Me olemme mukana kehittämässä ja ylläpitämässä Kotipuutarhuri.com -palvelua:

GrowHow

Lannoitteista ympäri vuoden käytettäviksi puutarhan hoitotuotteiksi

Suomalaisten kotipihojen suosikki on Puutarhan Kevät™. Muutkin kotipuutarhan tuotteet ovat nimetty helposti käyttötarkoituksen ja -ajankohdan mukaan. Valikoimassa on tuotteita käytettäväksi kaikkina vuodenaikoina, myös talvella. Puutarhan Kevät™ auttaa kasveja voimaan hyvin ja kukoistamaan Suomen vaihtelevissa oloissa. Käyttövalmiit GrowHow TOUCH™ -rakeet sirotellaan sellaisenaan varhain keväällä kaikille pihamaan kasveille. Sekoita Puutarhan Kesä™ kasteluveteen kesäkukille ja muille puutarhan kasveille. Se kukittaa ahkerasti ja parantaa satoa. Puutarhan Syksy™ auttaa kaikkia pihamaan kasveja talvehtimaan ja voimaan hyvin, sekä kukoistamaan seuraavana kasvukautena. Rakeinen Puutarhakalkki™ parantaa maan mururakennetta ja luo hyvät olot maan pieneliöiden toiminnalle. Ja kalkita voit milloin vain, talvellakin.

Ympärivuotinen hoito-ohjelma nurmikolle

Nurmikon Vuosi™ on suomalaisen nurmikon ympärivuotinen hoito-ohjelma. Nurmikon Kevät™ auttaa nurmikon vahvaan kasvuun ja voittoon sammaleesta. Nurmikon Kesä™ kasvattaa hillitysti ja tasaisesti. Puutarhan sadonkorjuun aikaan siroteltu Nurmikon Syksy™ auttaa nurmikkoa talvehtimaan ja voimaan hyvin myös seuraavana kasvukautena. Rakeinen Nurmikkokalkki™ kohentaa maan mururakennetta ja luo hyvät olot nurmikolle hyödyllisten pieneliöiden toiminnalle. Nurmikon paikkauksiin ja hoitokylvöihin on kehitetty Hoitava iSeed® -nurmikkosiemen. Nokkela ja kilpailukykyinen iSeed® helppo sirotellaan nurmikolle sellaisenaan.

Kompostoi helposti, nopeasti ja siististi

Keittiön Kompostieliksiiri™, Puutarhan Kompostieliksiiri™ ja PuuCeen Kompostieliksiiri™ perustuvat suomalaiseen humustutkimukseen ja patentoituun keksintöön. Kompostieliksiirien avulla käyttövalmista kompostimultaa syntyy ennätysajassa.

 

Yhteystiedot:

Yara Suomi
PL 900
00181 Helsinki
Puh. 010 215111

Yaran kotisivuille


Fiskars

logo_fiskars.gif Fiskars Oyj Abp on vanhin edelleen toimiva suomalainen teollisuusyhtiö. Fiskars-joen varteen perustetusta rautaruukista on runsaassa 350 vuodessa kasvanut neljässä maanosassa toimiva suuryritys, jonka tuotteiden muotoilu on saanut paljon kansainvälistä arvostusta ja tunnustusta. Mutta design ei lämmitä, jos tuote ei toimi! Fiskarsin saksia ei olisi myyty yli 700 miljoonaa kappaletta, jos ne eivät olisi arjessa toimivia käyttöesineitä.

Fiskarsin sakset, veitset ja puutarhatyökalut suunnitellaan Suomessa; monet prototyypeistä syntyvät tuotekehitysjohtaja Olavi Lindénin puutarhavajan höyläpenkissä Pohjan kunnassa. Suunnittelun lähtökohtina ovat todelliset käyttötilanteet, kuluttajien toiveet ja palaute - ja suomalainen luonto. Fiskarsin tuotteiden muoto, käyttötavat, tekniset ratkaisut ja materiaalit suunnitellaan suomalaisella suoruudella, selkeydellä ja perinpohjaisuudella. Tuotteissa ei ole mitään ylimääräistä pelkästään koristuksen tai myynninedistämisen takia.

Kukin vuosikymmen arvostaa erilaisia asioita Fiskarsin tuotteissa. Tällä hetkellä korostetaan kestävän kehityksen arvoja. Fiskarsilla se tarkoittaa ympäristöä säästävän tuotantoketjun lisäksi tuotteita käyttävän ihmisen arvostamista. Uusien tuotteiden suunnittelun ja nykyisten tuotteiden jatkuvan parantamisen lähtökohtana on aina ergonomisuus ja fyysisestä työstä saatava ilo. Käyttöesineisiin haetaan yhä uusia ratkaisuja, joilla työ sujuu helpommin, kevyemmin ja turvallisemmin.

Parasta ympäristönsuojelua on valmistaa energiataloudellisista materiaaleista suomalainen laatutuote, joka kestää käytössä pitkään ja jota ei vaihdeta muodin mukana. Esimerkiksi Fiskars-kirveen käyttöikä on keskimäärin 25 vuotta.

Yhteystiedot:
Fiskars Brands Finland Oy Ab
Itälahdenkatu 22a B
00210 Helsinki
Puh. 09 3509 000
Fax 09 3509 0090

Fiskarsin kotisivuille


Puutarha-Tahvoset on toiminut Pohjassa 50 vuotta

logo_tahvoset.gifVuosi 2006 on yrityksen 50. toimintavuosi, jota pyrimme huomioimaan pitkin vuotta asiakkaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. 1956 perustettiin Pohjaan omenatarha 10 ha:n pinta-alalla. Omenapuiden riviväleissä viljeltiin erilaisia pikkuvihanneksia kuten retiisiä, tilliä ja persiljaa. Myöhemmin lisämaan myötä mukaan tulivat sopimusviljelynä tuotetut avomaan vihannekset, kuten kaalit, avomaan kurkku ym.

Omenatarhaa, sekä v.1956 istutettua että uutta, on edelleen jäljellä n. 4 ha:n alalla. Tuotannossa on vanhoja ja uusia lajikkeita, sekä perinteisillä että uusilla kääpiöivillä perusrungoilla. Omenatarha on tärkeä osa taimistoa, koska se toimii omenantuotannon lisäksi havaintotarhana ja jaloversojen lähteenä.

1970-luvulla perustettiin oma n. 14 ha:n mustaherukkaviljelmä koneellista poimintaa varten. Teollisuuden sopimusviljelybuumi loi 70-luvun alussa kovan kysynnän herukan taimille, johon reagoitiin nopeasti aloittamalla taimituotanto. Vähitellen lajikevalikoima laajeni ja vuodesta 1980 alkoi varsinainen koristekasvien astiataimiviljely, joka syrjäytti herukan viljelyn. Samoihin aikoihin aloitettiin mansikan varmennettu taimituotanto, kuten myös marjatuotanto, jota kesti 15 vuotta. Mansikan varmennettu taimituotanto on sittemmin siirtynyt pääosin avomaalta kasvihuoneeseen ja on edelleen tärkeä osa yrityksen toimintaa. Omenapuun taimia on tehty 1960-luvulta asti ammatti-viljelijöille ja 70-luvun lopusta alkaen puutarhamyymälöiden kautta myös vähittäisasiakkaille. Kaupallinen taimituotanto on aloitettu 1980, jolloin astiataimet otettiin tuotantoon. Yritys on ollut ”oikea” taimisto siis puolet toiminta-ajastaan, eli n. 25 vuotta.

Taimitarhapuolella jatkamme työtä kiinnostavien uutuuksien tuomiseksi markkinoille ja samanaikaisesti pyrimme kehittämään tuotantojärjestelmämme vastaamaan korkeita laatu- ja tehokkuusvaatimuksia. Puutarha Tahvoset Oy:n Pohjan toimipisteen toinen ja koko yrityksen viides sukupolvi on jo ottanut vahvan otteen yrityksen toiminnasta ja kehittämisestä. Perinteitä kunnioittaen vastaamme uuden ajan tuomiin haasteisiin viljelyssä ja taimikaupassa.

Puutarha Tahvoset Oy
Kari ja Anja Tahvonen
Tomi ja Sanna Tahvonen
Omenasta se kaikki alkoi
Kari Tahvonen – 60 luvun alussa 

Yhteystiedot:
Puutarha-Tahvoset Oy
Taimitie 40
10420 Pohjankuru
Vaihde: 0207 424 570
Fax: 0207 424 599
E-mail: myynti@puutarhatahvoset.fi

Puutarha-Tahvosten kotisivuille


Lassila & Tikanoja

logo_lt.gif Vuonna 1905 perustettu Lassila & Tikanoja on suomalainen pörssiyhtiö, joka on erikoistunut ympäristönhuoltoon ja kiinteistöjen ja laitosten ylläpitoon. L&T:n palvelut on jaettu kolmeen toimialaan: Ympäristöpalvelut, Kiinteistöpalvelut ja Teollisuuspalvelut. Lisäksi myymme ympäristönhuoltoalan tuotteita.

L&T toimii Suomessa sekä kasvavassa määrin myös muissa Itämeren alueen maissa. Vuonna 2005 L&T:n liikevaihto oli yli 377 milj. €. Tällä hetkellä L&T:llä työskentelee noin 7800 ammattilaista.  

Yhteystiedot:
Lassila & Tikanoja Oyj
Hopeatie 2
00440 Helsinki
Puh. 010 636 111
Fax 010 636 2800 

Lassila & Tikanojan kotisivuille