Puutarhan vuosi:Kesä
GreenCare Puutarhan Kesä™ kukittaa ja parantaa satoa
Varmista Puutarhan Kesällä pihan ja puutarhasi kukoistus, tuoksut ja maistuva sato. Lisää kasteluveteen Puutarhan Kesä . Aidon kivennäislannoitteen ravinteet vaikuttavat nopeasti.
Puutarhan parhaaksi kesäkuussa
Hoida
- Hoida havukasveja, alppiruusuja, pensasmustikoita ja muita ikivihreitä kasveja ja niiden kasvualustaa sekoittamalla kasteluveteen nestemäinen GreenCare Kasviravinne Rodo ja ikivihreät.
- Tuuleta kasvihuonetta, mutta varo kesäkuun alun kylmiä öitä.
- Haraa perennapenkit ja leikkaa pois kuihtuneet kukkavarret.
Kylvä
- Jos haaveilet runsaasta kukkaryöpystä, kylvä unikoita, kesän sähäkimpiä kukkijoita. Esimerkiksi runsaskukkainen kaliforniantuliunikko (Eschscholzia californica) sopii kuivaan ja aurinkoiseen paikkaan. Kerää siemeniä talteen tai anna niiden karista maahan. Muista harventaa tiheä unikkokylvös; se suurentaa kukkia ja pidentää kukinta-aikaa.
- Kylvä pavut kesäkuun alussa, kun maa on lämmennyt. Pavut viihtyvät ilmavassa, kalkitussa maassa, jonka pH on vähintään 6. Kylvä siemenet 3–5 sentin syvyyteen.
Leikkaa
- Yksivuotiset orvokit saat kukkimaan syksyyn asti, kun leikkaat nyt pitkäksi venähtäneet versot noin 5 cm korkeudelta. Siirrä orvokit toipumaan varjoisaan paikkaan ja huolehdi kastelusta. Orvokki kasvattaa uudet versot ja kukkii jo 3-4 viikon päästä uudelleen.
- Sarviorvokkeja ei leikata samoin kuin yksivuotisia. Nypi niistä kuihtuneet kukinnot, jolloin kasvin elinvoima säilyy ja se jaksaa kukkia pitkälle syksyyn.
- Juhannuksen tienoilla on hyvä aika leikata muotoonleikatut pensasaidat sekä typistää vuorimännyn vuosikasvuja. Myös herkästi lahoavat puut, esimerkiksi hevoskastanja ja jalopähkinät on hyvä leikata keskellä kesää. Samoin kuin mahlaa vuotavat vaahterat ja koivut sekä kumivuotoa vuotavat kirsikka- ja luumupuut.
Torju
- Porkkanakemppi on porkkanamaan ikävä tuholainen. Erityisesti aluillaan olevien taimien joukossa riehuvat porkkanakempit vaarantavat sadon. Voit vähentää tuhoa kylvämällä porkkanansiemenet varhain ja kattamalla kasvuston harsolla ennen kemppien lennon alkua. COOPER Bioruiskutteella voit torjua kemppien lisäksi muun muassa lehti- ja kilpikirvoja, kasviluteita sekä kaali-, porkkana- ja sipulikärsäkästoukkia.
Kesäkukkamullan koostumus vähentää kastelun tarvetta
GreenCare kesäkukkamullassa on ainutlaatuinen kosteutta sitova koostumus, joka vähentää kastelun tarvetta ja auttaa kesäistä kukkaloistoa selviämään heinäkuun helteistä.
Puutarhan parhaaksi heinäkuussa
Hoida
- Tuuleta kasvihuonetta ja tarkkaile kasvustoa tuholaisten varalta.
- Haraa perennapenkit, kastele kuivina aikoina.
- Luonnonmukaisessa puutarhassa voit torjua rikkakasveja COOPER Rikkakasvietikalla.
Puiden hoito
- Jos luumu- ja omenapuissa on runsaasti hedelmänalkuja, poista niistä puolet. Hedelmistä tulee kookkaita, jaksottaissatoisuus vähenee ja varsinkin luumuilla talvehtiminen paranee.
- Keskikesän jälkeen puut ryhtyvät kasvattamaan rungon paksuutta ja juuria. Tämän takia myös puussa olevat haavat ryhtyvät umpeutumaan saman tien. Nyt voit leikata kaikkia puita, myös vaahterat ja koivut sekä hedelmäpuut kuten kirsikka- ja luumupuut.
- Voit edistää leikkuuhaavojen ja muiden vaurioiden tervehtymistä sivelemällä niihin COOPER Haavasuojaa.
- Jos omenapuusi kasvattaa runsaasti vesiversoja, puuta on ehkä leikattu liian voimakkaasti tai siinä on esimerkiksi ruohonleikkurin tai siimaleikkurin tekemä haava. Voit hillitä vesiversojen kasvua harventamalla niitä keskikesällä.
Pensasaita
- Leikkaa pensasaita kaksi tai jopa kolme kertaa kesässä. Näin aita näyttää siistiltä koko vuoden. Jätä uutta kasvua vain 1–2 senttiä, jos kasvusto on jo halutun korkuinen.
- Muotoile pensasaita pyramidimuotoiseksi, jolloin alaoksat saavat aurinkoa ja lehti pysyy oksassa. Jos alaoksien lehdet ovat jatkuvasti varjossa, ne voivat kuolla ja jättää alaoksat paljaiksi.
Puutarhan Syksy™ varmistaa myös ensi kesäksi maukkaan sadon
Sirottele jo sadonkorjuun aikaan kaikille pihamaan kasveille Puutarhan Syksy. Autat kasveja talvehtimaan, voimaan hyvin sekä kukoistamaan ja maistumaan seuraavana kasvukautena. Puutarhan Syksyssä on sopivassa suhteessa kaliumia, kalsiumia, fosforia ja hivenravinteita – eikä yhtään typpeä.
Puutarhan parhaaksi elokuussa
Hoida hyötykasveja
- Kitke kasvimaalta rikkaruohot samalla, kun korjaat satoa. Näin siemenrikkakasvit eivät pääse siementämään maahan ja monivuotiset kestorikkakasvit juurtumaan kostean syksyn aikana.
- Estä liiallisesta kosteudesta aiheutuvan harmaahomeen leviäminen tomaattikasvustoon tuulettamalla kasvihuonetta runsaasti ja poistamalla kasvustosta alimmat lehdet.
Korjaa satoa
- Poimi kasvihuoneessa kypsyviä tomaatteja suoraan suuhusi, sillä maku on vahvimmillaan vastapoimittuna. Jos satoa tulee ylen määrin, kuivaa osa lohkoina tai säilö soseeksi.
- Nosta sipulit vasta, kun naatit ovat kaatuilleet. Jätä sipulit maan pinnalle kuivahtamaan auringon lämmössä muutamaksi päiväksi ja siirrä sitten ilmavaan, lämpimään paikkaan esimerkiksi pannuhuoneeseen.
- Kuivaa kukkia kiinnittämällä niitä pieninä kimppuina roikkumaan alaspäin narulla. Valitse kuiva, lämmin ja mahdollisimman hämärä tila, niin saat kukkien värit säilymään parhaiten. Monet kuivakukkatilat myyvät myös valmiita kuivakukkatuotteita.
Perennat ja kesäkukat
- Jaa tiheät perennaryhmät elo-syyskuussa, jotta kasvit ehtivät juurtua. Puhdista taimet juuristoon kietoutuneista rikkaruohoista. Istuta taimet entistä harvempaan ravinteikkaaseen, kuohkeaan penkkiin.
- Peitä daaliat, begoniat, ahkeraliisat ja muut kylmänarat kesäkukat harsolla tai nosta ruukku varastoon, jos aistit tyyntyvässä illassa hallan tuntua. Yksittäistä hallayötä saattaa seurata lämmin jakso, jolloin kesäkukkien kukoistus jatkuu.
- Leikkaa pelargonin kukkimattomista sivuhaaroista parin lehden mittainen pistokas ja juurruta se hiekan ja turpeen sekaisessa kasvualustassa. Juurtuneet taimet voit talvettaa ikkunalaudalla.
Istuta ja kylvä
- Istuta pensaita ja puita, jotka juurtuvat elo-syyskuussa hyvin. Syksyllä istutetut kasvit lähtevät keväällä nopeasti kasvuun, sillä ne pystyvät käyttämään kevätkosteuden hyödykseen.
- Kylvä sadonkorjuun jälkeen vapautuviin kohtiin kauraa, veriapilaa tai jotakin muuta viherlannoituskasvia, jonka muokkaat keväällä maahan. Oras on kaunis katsella ja se estää ravinteiden ja maa-aineksen huuhtoutumista.







