Kirjaudu sisään:
Unohtuiko salasana?

Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun!

Rekisteröidy »
Kotipuutarhuri

Puutarhan vuosi:Kevät

Kevätruiskute päihittää talvehtivat tuholaiset

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden oksilla talvehtii paljon pieniä tuholaisia, jotka voivat vioittaa lehtiä ja kukkanuppuja. Niitä voidaan torjua kevätruiskutuksella, joka tehdään lämpimänä kevätpäivänä yli +7 asteen lämpötilassa. Kevätruiskutteet ovat luonnonmukaisia aineita, joiden teho perustuu silmujen pinnalle muodostuvaan öljykalvoon. Ruiskutus on aina tehtävä ennen silmujen avautumista, sillä ruiskutteet saattavat vioittaa herkkien, kasvuun lähteneiden silmujen kehitystä.

Puutarhan parhaaksi maaliskuussa

  • Tarkista, että aurinkoisella paikalla kasvavat nuoret havut ovat suojassa kirkkaalta kevätauringolta. Suojaamiseen sopivat erilaiset huokoiset ja ilmavat kankaat sekä esimerkiksi joulukuusesta leikatut havunoksat. Aseta varjostuskangas ilmavasti kasvin ympärille, jotta ilma pääsee kirtämään ja läpötila ei pääse nousemaan kankaan alla. Tuuli tarttuu helposti varjostuskankaisiin, joten huolehdi kuitenkin suojien sidonnasta.
  • Voit tehdä vuosittaisen hoitokalkituksen lumen päälle tai heti lumen sulettua vielä kosteaan maahan. Jos olet käyttänyt puuntuhkaa, tarkista maan pH ennen kalkitusta!
  • Heittele lunta aikaiseen kasvuun lähtevien perennojen päälle, jotta maan pintaan nousseet silmut ja versot eivät palellu pakkasella.
  • Jos tuijat tai marjakuuset ovat leikkauksen tarpeessa, ota sakset esille nyt. Leikkaa aina havukasveja harkiten ja korkeintaan viimeisen kahden vuoden kasvua. Nyt on myös oikea aika leikata kuusiaita.
  • Ryhdy omenapuiden leikkaukseen vasta, kun kovimmat pakkaset ovat ohi. Poista nuoresta ja satoikäisestä puusta kilpalatvat ja sisäänpäin kasvavat oksat. Madalla vanha puu poistamalla oksia, joiden tilalle on kasvamassa uusia versoja. Älä tee yhtenä vuonna suuria leikkauksia, vaan jaa nuorentaminen useammalle vuodelle.
  • Onko rusakko herkutellut omenatarhassasi? Mikäli omenapuun kuorta ei ole syöty puun rungon ympäri, sillä on mahdollisuuksia selvitä. Tasoita puukolla syöntijäljen reunat ja sivele haavasuojaa vioittuneisiin kohtiin. Pahasti vioittuneet oksat voi poistaa kokonaan. Jos kuori on syöty rungon ympäri, selviämismahdollisuudet ovat heikommat. Tutustu puutarhakirjoista sillastamiseen. Siinä tehdään tuoreilla versoilla silta vioittuneen paikan yli ravinteiden kulkemista varten. Työ vaatii tarkkuutta, mutta ei ole mahdoton. Jos on kyse nuoresta puuntaimesta, helpointa on hankkia uusi taimi.
  • Sivele COOPER Haavasuojalla puiden ja pensaiden leikkuuhaavat, jalostuskohdat, myyrän jyrsimät, jäniksen järsimät ja elämän kolhimat. Hoitoaine edistää vaurioiden tervehtymistä. Voit käyttää sitä jopa -10 C° pakkasessa.
  • Leikkaa myös lumen painosta repeytyneet hauraat oksat ja siisti leikkauspinnat tasaiseksi.
  • Jatka lintujen ruokintaa, kunnes lumet ovat sulaneet. Kunnosta ja puhdista vanhat pesäpöntöt.
  • Tutki kasvihuoneen kunto talven jäljiltä: onko muovikate repeytynyt tai ovatko lasit rikkoutuneet talven kovissa myrskyissä. Nyt ehdit vielä rakentaa kasvihuoneen seinustoille ritilöitä ja hyllyköitä, joille mahtuu runsaasti taimikasvatettavia kasveja.

Sisällä alkaa jo vihertää 

  • Tutki vanhat siemenvarastot ja varmista lajien itävyys pussin takana olevasta päivämäärästä. Voit idättää pienen koe-erän varmistaaksesi siementen käyttökelpoisuuden. Siemeniä ei kannata säilytellä vuosikausia, sillä etenkin vihannekset menettävät itävyytensä nopeasti.
  • Tilaa tarvittaessa uusia siemeniä. Siemenliikkeitä löydät mm. Kotipuutarha-lehden palveluhakemistosta  
  • Kylvä pitkän taimikasvatusajan vaativat lajit, kuten daalia, petunia, kelloköynnös, laventeli, rosmariini, latva-artisokka, munakoiso, sellerit, purjo ja kasvihuonetomaatti.
  • Kasvata itse pientä vihreää leivän päälle ja salaattiin. Krassi, retiisi, auringonkukka, mangoldi ja herne itävät nopeasti ja nuoret versot ovat todella herkullisia!
  • Valon lisääntyessä kasvien talvilepo päättyy. Istuta ahtaissa ruukuissa kasvavat huonekasvit hieman suurempaan ruukkuun uuteen multaan. Siirrä pehmeälehtiset kasvit, kuten paavalinkukka ja soilikki, ikkunalaudalta polttavasta paahteesta kauemmas huoneeseen.
  • Leikkaa venyneet ja liian isoksi kasvaneet puuvartiset viherkasvit, kuten limoviikuna ja kiinanruusu haaroittumisen edistämiseksi. Juurruta leikatuista oksista pistokkaita.

Kevätkylvöjen aikaan

 

 

Puutarhan parhaaksi huhtikuussa

  • Lannoita nurmikko, monivuotiset perennat, koristepensaat sekä marjapensaat ja hedelmäpuut heti maan sulettua lannoitteella, jossa on tasapainoisesti kaikkia kasvin tarvitsemia ravinteita. Se antaa kasville parhaat eväät kasvuun.
  • Pidä havupensaiden ja alppiruusujen aurinkosuojat paikoillaan vielä huhtikuun ajan, kunnes maa on sulanut juuriston syvyydeltä. Maa voi tuntua sulalta, mutta onkin syvempää jäässä. Kokeile roudan sulamista ennen kuin poistat suojat. Kiinnitä myös huomiota lumen alta paljastuviin mataliin ikivihreisiin lehtipensaisiin (esim. lamoalppiruusu ja mahonia) sekä perennoihin (esim. pikkutalvio ja jouluruusu). 
  • Kavenna ja madalla lehtipensasaidat nyt - leikkaa kesällä vain uutta kasvua.
  • Voit ryhtyä kevätmuokkaukseen heti maan sulettua ja kuivahdettua. Vältä syvää muokkausta, sillä se lisää kevätkosteuden haihtumista.
  • Leikkaa vadelman viime vuonna satoa tuottaneet versot pois.
  • Leikkaa mustaherukan maahan lamoavat versot ennen kasvuunlähtöä. Tutki samalla versojen tuholaistilanne; pallomaisiksi paisuneet silmut ovat äkämäpunkin saastuttamia. Varhaiskevätruiskutus ei tehoa mustaherukan haitallisimpaan tuholaiseen, äkämäpunkkiin, joiden vuoksi silmut turpoavat pallomaisiksi. Silmuista ei kehity lehtiä eikä kukkia, vaan ne kuivuvat. Poista äkämäsilmut / -oksat varhain keväällä ja polta leikkuujätteet. Tarkkaile tilannetta vuosittain.
  • Tarkista marjapensastukien kunto ja korjaa rikkoutuneet tuet ennen silmujen puhkeamista.
  • Maassa talvehtineet maa-artisokan mukulat ovat keväällä vielä lyhyen aikaa syöntikunnossa. Valmista niistä herkullista sosekeittoa. Lopeta korjuu, kun versoja alkaa kehittyä. Jaa maa-artisokkakasvusto ja istuta mukulat välittömästi uudelleen maahan.
  • Siivoa kasvihuone. Pese ikkunalasit, korjaa repeytynyt muovi ja kiinnitä irtonaiset laudat. Vaihda kasvualusta uuteen tai muokkaa vanha taimien istutusta varten. Jos edellisenä kesänä oli ongelmia kasvitautien kanssa, kannattaa vaihtaa koko kasvualusta. Vanhalla kasvualustalla voi parantaa esim. perennapenkkiä.

Sisällä kylvetään ja koulitaan

  • Kylvä mm. tomaatit, maissi, samettikukat ja yrtit.
  • Siirrä itäneet kylvökset valoon ikkunalle tai kasvilampun alle. Kouli aikaisten kylvösten taimet harvempaan omiin ruukkuihinsa tai taimilaatikkoon.
  • Tuo daalianjuurakot talvisäilytyksestä kellarista tai varastosta asuinhuoneeseen, ruukuta uudelleen ja siirrä ruukut valoon versojen noustessa.
  • Kylvä lyhyen esikasvatuksen vaativat kesäkukkalajit. Kurkun, maissin ja kurpitsan siemenet kylvetään suoraan taimikasvatusruukkuun.
  • Voit puhdistaa linnunpöntöt vielä huhtikuussa, jos se jäi alkukeväästä tekemättä. Varmista ennen pöntön avaamista, että siihen ei ole ennättänyt majoittua asukkaita.

GreenCare Puutarhan Kevät™ kaikille pihan ja puutarhan kasveille

Puutarhan Kevät on Suomen suosituin tapa saada pihamaan kasvit voimaan hyvin ja heräämään uuteen kukoistukseen. Sirottele käyttövalmiit ja pölyämättömät rakeet varhain keväällä. Aidon kivennäislannoitteen vahvistavat ravinteet vaikuttavat nopeasti. Voit nauttia kesällä upeasta puutarhasta ja entistäkin maukkaammasta sadosta.

Puutarhan parhaaksi toukokuussa

  • Haravoi piha, kun kengästä ei jää enää selvää painaumaa märkään maahan. Nurmikko pitää kevyestä ”raaputtamisesta”. Muista myös lannoitus Nurmikon Kevät ja Kesällä sekä vuosittainen hoitokalkitus! Kalkituksen voit tehdä milloin vain. Keväällä lumen sulettua Rakeinen Nurmikkokalkki on oiva apuri nurmikon pH-tason säätämiseen.
  • Sammaleiselle nurmikolle Nurmikon Sammal Pois antaa pikaisen helpotuksen ja nurmikko saa taas tilaa kasvaa. Voit ilmastaa nurmikkoa tekemällä reikiä talikolla tai puuporalla ja lisäämällä reikiin karkeaa hiekkaa.Tasainen lannoitus koko kesän ajan antaa nurmikolle voimia kilpailla sammalta ja rikkakasveja vastaan.
  • Muokkaa ja lannoita kasvimaa Puutarhan Keväällä noin viikkoa ennen siementen kylvöä. Savisen maan sekaan kannattaa sekoittaa Kasvuturvetta. Se parantaa kasvuolosuhteita maassa ja helpottaa kasvien alkuunlähtöä.
  • Voit kylvää kasvimaalle jo mm. porkkanaa, salaattia ja retiisiä, joskin hallaharso on tarpeen viileällä ilmalla. Harso suojaa myös nuoria taimia tuholaisilta.
  • Poista havukasvien varjostussuojat, kun maa on sulanut. 
  • Käännä komposti ja levitä kompostimultaa pensaiden alle, kasvimaalle ja kasvihuoneeseen. 
  • Lannoita lehtipuut ja -pensaat sekä perennat.
  • Havukasvien vehreyden varmistat sirottelemalla niille Puutarhan Rodo ja ikivihreät- lannoitetta. Se myös ylläpitää sopivaa maan happamuutta.
  • Tarkasta puutarhan kukkapenkkien ja pensaiden alustat. Lisäämällä kerros  Puunkuorikatetta, saat puutarhan pysymään siistinä. Puunkuorikate estää siemenrikkakasvien kasvun, estää kosteutta haihtumasta ja helpottaa siten hoitotöitä.

Toukokuu on toivekuu

  •  Kylvä kurkut ja kurpitsat sisälle – yksi siemen yhteen ruukkuun.
  •  Esikasvatetut taimet kestävät jo käsittelyä - kouli ne omiin ruukkuihinsa tai istuta harvempaan  isompiin taimilaatikoihin.
  •  Karaise eli ”ulkoiluta” sisällä kasvatettuja taimia päiväsaikaan, jotta ne tottuvat ulkoilmaan vähin  erin ennen varsinaista ulos istuttamista. 
Yhteistyökumppanien yritysesittelyt
GreenCare
Fiskars
Lassila & Tikanoja
Puutarha Tahvoset