Puutarhan vuosi:Talvi
Ideoi itsellesi tai lahjaksi GrowHow'n Suomalaisilla Puutarhakivillä
Talvi on hyvää aikaa suunnitella uutta. Ajattoman kauniit ja miellyttävän muotoiset suomalaiset kivet avaavat rajattomasti mahdollisuuksia luovalle puutarhurille. Minkä väriset kivet sopisivat käytäville, sokkelin vierustoille tai puutarhan katteeksi? Entä mitkä kivet elävöittäisivät ruukkuja, istutuslaatikoita tai kynttiläasetelmia? Yhdistele puusta, kivistä ja tekstiileistä vaikka tauluja pukinkonttiin...
Puutarhan parhaaksi joulukuussa
- Sirottele Rakeinen Puutarhakalkki mihin aikaan talvesta tahansa, vaikka lumen tai jään päälle. Talvella levitetty kalkki vaikuttaa jo tulevana kasvukautena eikä ole keväällä jaloissasi. Kalkituksella elvytät ja pidät yllä maan multavuutta, parannat maan mururakennetta ja vähennät happamuutta. Puutarhakasvit viihtyvät, kun maan pH on 6–6,5. Silloin ravinteetkin ovat kasville käyttökelpoisia.
- Suojaa istutukset viimeistään nyt pupuilta ja muilta jyrsijöiltä.
- Ripusta ulkovalot pensaaseen tai puuhun. Sisusta ja valaise myös kasvihuone niin, että se tuottaa iloa pimeään vuodenaikaan.
- Sirottele talven liukastamille pinnoille GrowHow Safe Liukastumisenestokivi. Kuivan, pölyttömän ja uskomattoman kovan kiven voit käyttää uudelleen ja uudelleen, tai voit jälkikäyttää sen kasvualustan ilmastamiseen.
- Kun joulukuusi on tehnyt tehtävänsä, sahaa kaikki kelvolliset oksat irti ja vie ne säilöön esim. autokatokseen tai kylmään talliin. Voit suojata oksien avulla pienet maanpeitehavut ja muut matalakasvuiset ikivihreät pistävältä kevätauringolta.
Koristele koti joulukukilla, virkistä vihreitä ystäviä
- Somista jouluista hyasintti-istutusta muutamalla pikku hedelmällä. Sijoita kuitenkin perhoskämmekät ja muut pitkään kukkivat kasvit etäälle hedelmäkoreista, sillä hedelmien erittämä etyleeni saa kukinnot vanhenemaan ennen aikojaan.
- Istuta joulutähti tai vaikkapa mehikasvi pieneen lasiseen tai keraamiseen maljaan tai vaikkapa jalalliseen lasiin. Somista pinta sammalella tai luonnonkuiduilla.
- Useimmat kasvit viettäisivät talven parhaiten noin 15 asteessa. Mikäli mahdollista, laske käyttämättömän huoneen lämpötila 7–12 asteeseen. Se sopii esimerkiksi mehikasveille, kaktuksille ja kymbideille.
- Järjestä huonekasveille ja itsellesikin lisävaloa.
Turvallinen piha GrowHow´n Safe-liukastumisenestokivillä
Varmista, että pihamaallasi voi liikkua turvallisesti myös liukkailla keleillä. Levitä kulkuväylille mustaa, kuivaa Safe-liukastumisenestokiveä. Suomalaisesta, kestävästä kivestä valmistettu Safe on ISO 14001 -ympäristösertifioitu. Sen käytöllä edistät kestävää kehitystä ja säästät neitseellisiä luonnonvaroja. Voit käyttää samaa kiveä myös puutarhan ja nurmikon kasvualustan ilmastamiseen.
Puutarhan parhaaksi tammikuussa
- Sammuttele jouluvalot vähitellen tammikuun kuluessa. Vaihda ne pakkaspäivinä ämpärissä jäädytettyihin jäälyhtyihin, joihin asetat elävän tulen.
- Lapioi pakkaslunta arkojen pensaiden, perennojen ja köynnöskasvien päälle pehmeäksi, lämmittäväksi peitoksi.
- Ravistele raskas, nuoskainen lumi pensaiden ja havukasvien oksilta, jotta oksat eivät repeile ja väänny lumitaakan alla.
- Sirottele Rakeinen Puutarhakalkki mihin aikaan talvesta tahansa, vaikka lumen tai jään päälle. Talvella levitetty kalkki vaikuttaa jo tulevana kasvukautena eikä ole keväällä jaloissasi. Kalkituksella elvytät ja pidät yllä maan multavuutta, parannat maan mururakennetta ja vähennät happamuutta. Puutarhakasvit viihtyvät, kun maan pH on 6–6,5. Silloin ravinteetkin ovat kasville käyttökelpoisia.
- Puhdista kasvihuoneen katto lumesta ja lapioi kinokset seinän vierustoilta. Lumen paino rasittaa muovia ja lyhentää sen käyttöikää.
- Pihapuun kaato on talvilaji. Pätki ja pilko samantien, jäätynyt puu halkeaa iloisesti. Pinoa ilmavasti ja ota huomioon, että klapipino voi olla mukavaa katseltavaa.
Virittäydy uuteen kasvukauteen
- Siirrä jouluruusut ja hyasintit viileään huoneeseen tai umpinaiselle kuistille, jos haluat istuttaa ne keväällä ulos.
- Vilkaise ajoittain kellarissa, autotallissa tai vintillä talvetettavien daalioiden juurakkoja. Ne eivät välttämättä tarvitse kastelua. Liika märkyys tai lämpötilan laskeminen pakkasen puolelle sen sijaan pilaa juurakot.
- Kerää mustikanvarpuja maljakkoon lämpimään veteen, niin voit seurata niiden puhkeamista lehteen keskellä talvea.
- Pistä valkosipulin kynsiä mullalla täytettyyn ruukkuun ja aseta ruukku valoon ikkunalaudalle. Muutaman viikon kuluttua saat leikata tuoksuvia versoja salaattiin, leivän päälle tai ruoan mausteeksi.
- Käytä tammikuun pitkät illat puutarhakirjojen ja -lehtien lukemiseen. Kiertele puutarhassa ja luonnostele paperille pihalla jo olevien kasvien täydennykseksi oleskelutila, paikka puutarhapenkille, yrttitarha tai aitaa peittävä köynnösryhmä. Jos tarvitset suunnitteluapua, ota yhteyttä puutarhasuunnittelijaan heti alkuvuodesta. Lue myös Tavoitteena viihtyisä piha -artikkeli.
- Tilaa uudet siemenluettelot ja valitse niistä varmat vanhat ja mielenkiintoiset uutuudet ensi kesän vihannesmaan ja kesäkukkapenkkien kylvöksiin. Käy keskusteluosiossa vaihtamassa ideoita muiden kotipuutarhureiden kanssa.
- Virkistä viherkasveja suihkuttelemalla niitä vedellä, johon lisäät merileväuutetta. Voit lisätä kasvien hyvinvointia asettamalla ilmankostuttimen kukkaikkunan läheisyyteen.
Talvi on mainiota aikaa levittää Rakeinen puutarhakalkki™
Sirottele Rakeinen Puutarhakalkki koko puutarhaan mihin aikaan talvesta tahansa. Voit tehdä levityksen vallan mainiosti lumen tai jään päälle. Kalkki vähentää maan happamuutta ja parantaa ravinteiden käyttöä. Kalkin avulla luot hyvät olot maalle tärkeiden pieneliöiden toiminnalle.
Puutarhan parhaaksi helmikuussa
- Sirottele talven liukastamille pinnoille GrowHow Safe Liukastumisenestokivi. Kuivan, pölyttömän ja uskomattoman kovan kiven voit käyttää uudelleen ja uudelleen, tai voit jälkikäyttää sen kasvualustan ilmastamiseen.
- Suojaa nuoret ikivihreät kasvit kevätauringolta viimeistään helmikuussa. Käytä hengittävää kangasta, esimerkiksi säkkikangas tai joulukuusen havut ajavat asian hyvin, eivätkä ole hassumman näköisiä. Poista suojat vasta, kun juuristoalue on sulanut.
- Leikkaa havupensasaitaa ennen uuden kasvun alkua, heti kovimpien pakkasten hellittäessä. Kuusiaitaa leikataan vuosittain sekä päältä että sivuilta jättämällä pari senttiä uusinta vuosikasvua. Tuija- ja marjakuusiaidan leikkausväliksi sopii pari vuotta.
- Leikkaa norjanangervon, onnenpensaan tai taikinamarjan oksia maljakkoon ja nauti varhennetusta kevätkukinnasta. Oksien lomaan asetellut leikkokukat täydentävät asetelman.
Talvi taittuu – katse kohti kevättä
- Anna viherkasveille perusteellinen keväthuolto. Pyyhi kasvien lehdet talven aikana kertyneestä pölystä ja liasta, jotta ne pystyvät hyödyntämään ikkunoista tulvivan valon. Vaihda tarvittaessa ruukku suurempaan. Usein kasvi piristyy jo saadessaan uutta multaa tyvelleen.
- Ota pistokkaita viherkasveista, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi ruukkuihinsa. Voit pelastaa myös huonokuntoisia kasveja napsimalla versojen kärjistä pistokkaita.
- Tutustu siemenhinnastojen tämänvuotiseen tarjontaan. Mitähän mielenkiintoista uutta löytyisi ruukkuun ja kasvimaalle?
- Kylvä hitaasti itävien ryhmäkasvien, kuten orvokkien, verbenan ja kaunokaisen siemenet ilmavaan turvehiekkaan. Useimmat lajit itävät parhaiten +20–25 asteessa. Muista sumutella mullan pintaa säännöllisesti.
- Nikkaroi ikkunalaudalle puurimoista kylvöteline, jonka avulla saat lisätilaa kylvö- ja taimikasvatusastioille.
- Tarkkaile talvisäilössä olevia pelargoneja. Kun ne alkavat osoittaa kasvun merkkejä, nosta kasvit valoon ja leikkaa alas. Aloita kastelu ja lannoitus aluksi varovasti.
- Jos haaveilet pihasuunnitelman teettämisestä vihersuunnittelijalla, nyt on korkea aika pyytää tarjouksia ennen suunnittelijoiden kevät- ja kesäkiireitä.
- Jos et myöskään ajatellut käyttää koko kesälomaasi pihan rakentamiseen, ota ajoissa yhteyttä viherrakentajiin.
- Ilahduta ystävääsi kukkakimpulla Ystävänpäivänä 14.2. Leikkotulppaaneja on runsaasti saatavilla, mutta myös ruusut ovat aina hyvä valinta.







