Puutarhan vuosi:Talvi: Nauti talvesta
testing
Kun lumi ja jää ottavat vallan pihallasi, koittaa kotitarhurillekin levon ja joutenolon aika. Tähän aikaan vuodesta et voi tehdä pihassasi juurikaan mitään ja tämä tekemättömyys voi totta tosiaan joskus ottaa innokkaan kotipuutarhurin hermoille.
Tässä pikkuvinkki: Lumikolaan nojatessasi katsele pihaasi ”avoimin mielin” – se on helpompaa kun maa on lumen peitossa. Silloin kun et näe jokaista olemassa olevaa kasvia ja pihan muotoja selvästi saatat oivaltaa juuri oikean paikan vesiaiheelle, pihapolulle tai pensasryhmälle. Ja kun joudat sisälle, kirjaa ideasi heti ylös. Keväällä kun piha paljastuu lumen alta, voit jatkaa suunnittelua ihan uusista lähtökohdista!
Katso myös Tavoitteena viihtyisä piha -artikkeli
Innokkaimmat pihatarhurit paitsi suunnittelevat myös palavat halusta upottaa sormensa multaan ja tähän on toki paitsi mahdollisuus myös hyvä syy näin talvellakin. Erityisen pitkän esikasvatusajan vaativat yksivuotiset kesäkukat ja hyötykasvit tulee nimittäin kylvää jo tammi-helmikuussa, jotta ne ehtivät kasvaa riittävän isoiksi lyhyessä kesässämme.







