Nurmikon syksy
Nurmikko valmistautuu talveen samaan aikaan muun puutarhan kanssa. Nurmikon Syksy auttaa nurmikkoa talvehtimaan ja pärjäämään vaihtelevien olojen yli. Se hoitaa myös nurmikon kasvualustaa.
Hoito
Hyvä ajankohta on silloin, kun puutarhasta korjataan satoa. Nurmikon Syksyn pienenpienet, huomaamattomat GrowHow INVISIBLE rakeet ovat nopeasti nurmikon käytettävissä ja nurmikko on koko ajan käytössäsi. Sirottele ensin puolet toiseen suuntaan, sitten puolet toiseen suuntaan. Haravoi lehdet pois.
Paikkaus
Poista lehdet, rikkakasvit ja sammal. Haravoi paikattava alue ilmavaksi ja kuohkeaksi. Voit sekoittaa valmiin paikkausseoksen Hoitava iSeed-siemenestä ja mullasta. Sirottele ensin puolet seoksesta paikattavalle alueelle, sitten puolet toiseen suuntaan. Huolehdi kosteudesta, kunnes siemenet ovat itäneet.
Siirtonurmikko on nopea
Jos haluat pihan nopeasti paraatikuntoon, käytä siirtonurmikkoa. Tee pohjatyöt kuten edellä ja levitä siirtonurmikko kylvön sijaan. Jyrää kevyesti ja huolehdi kastelusta koko 2-3 – viikkoisen juurtumisvaiheen ajan.
Nauti nurmikostasi ja olostasi
GrowHow’n Nurmikon Vuosi-tuotteilla nurmikon hoitaminen on helppoa. Nurmikko valmistautuu talveen samaan aikaan muun puutarhan kanssa. Nurmikon Syksy auttaa nurmikkoa talvehtimaan ja
pärjäämään vaihtelevien olojen yli. Se hoitaa myös nurmikon kasvualustaa.
Nurmikon perustaminen
Kunnosta ensin pohjamaa
Poista kivet ja kannot. Tasoita pohjamaa viettämään poispäin rakennuksista ja muotoile niin, ettei muodostu notkoja. Salaojita alue, jos maa ei läpäise vettä hyvin.
Panosta kasvualustaan
Lisää kasvualustaksi 30 cm nurmikolle tarkoitettua multaa. Älä säästä kasvualustassa, sillä panostus maksaa itsensä takaisin. Jos käytät paikalla olevaa maata, niin lisää savimaahan hiekkaa ja turvetta. Lisää hiekkaiseen maahan turvetta.
Muista tärkeät GrowHow’n kalkki ja ravinteet
Sekoita kasvualustaan Rakeisesta Nurmikkokalkkia 50 kg/ 100 m2 ja Puutarhan Syksyä Puutarha Kesä Raetta 4-6 kg / 100 m2. Jos käytät kalkittua ja lannoitettua multaa, siirry suoraan seuraavaan vaiheeseen.
Viimeistele tasaiseksi
Tasoita kasvualusta ja tiivistä lopuksi jyräämällä niin paljon, että kävellessä jää n. 1 cm syvyiset jäljet. Verkkojyrä sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti.
Älä säästä siemenissä
GrowHow Nurmikonsiemen on Suomen vaihteleviin oloihin räätälöity siemenseos. Siitä kehittyy nurmikko, joka on katseita ja kulutusta kestävä alusta elämälle. Voit käyttää nurmikon perustamiseen myös Hoitava iSeed- siementä. Se on hyödyllisillä mineraaleilla ja ravinteilla päällystetty nurmikonsiemen. Pinnoitteen ansiosta siemen painaa enemmän ja on helppo kylvää tasaisesti.
Kylvä ristiin
Laske kylvettävän alueen pinta-ala. Käytä siementä 3-4 kg / 100 m2 eli noin kourallinen neliölle. Jaa
alueelle tarvittava siemenmäärä kahteen osaan. Kylvä puolet yhteen suuntaan ja puolet toiseen suuntaan, ristiin. Sekoita siemenet pintakerrokseen ja jyrää kevyesti, jotta siemenet saavat hyvän kontaktin maahan.
Huolehdi kosteudesta
Pidä maan pinta kosteana siementen itämisen ajan. Kastele hellävaraisesti ja usein. Leikkaa uusi nurmikko ensimmäisen kerran, kun ruoho on 6-10 cm korkeaa




