Ruusujen hoito on helppoa
Easy Elegance® on pensasruusuvalikoima amerikkalaisen Baileyn taimiston ruusunjalostusohjelmasta. Jo yli kymmenen vuotta jatkuneen jalostustyön tavoitteena oli mm. muuttaa asenteita ruusujen hankalasta kasvatuksesta ja hoidosta.

Jalostustyön aikana kasveja ei ruiskutettu härmää eikä mustalaikkutautia vastaan, näin vain kestävimmät taimet jäivät jäljelle. Tuloksena saatiin terveitä, helppohoitoisia, tasakokoisia ja kaunismuotoisia lajikkeita.
Kaikki Easy Elegance® -valikoimaan kuuluvat lajikkeet ovat omajuurisia, eivätkä siis tee villiversoja.
Nyt jokainen, tavallisesta kotipuutarhurista alan ammattilaisiin, voi nauttia kauniista, koko kesän kukkivista ruusuista vähemmällä vaivalla.
Juuri kestävyytensä ansiosta niistä on helppo nauttia kotipihassakin. Easy Elegance® ruusuilla voit saada kauniin pihan, joka ei ole vain kestävä, vaan myös kukkii koko kesän. Valikoiman kaikki ruusut ovat omajuurisia, kaunismuotoisia ja tasakokoisia. Mutta mikä parasta, nämä ruusut todella toteuttavat lausumaa: istuta ja unohda”.
Kevään 2008 uutuuslajikkeet Easy Elegance® ruususarjassa:
’My Girl’
Ihastuttavat, röyhelöiset, syvän pinkin väriset kerrotut kukat antavat runsaan vaikutelman. Poimureunaiset terälehdet miltei peittävät keskustan. Kukat ovat 5-30 kukan tertuissa. Tiivis ja pysty kasvutapa sekä keskivihreä lehdistö tekevät kasvista mainion reunus- ja ryhmäkasvin. My Girl tuo puutarhaasi usko uskomattoman kukkaloiston.
’All The Rage’
Napakat korallinpunaiset nuput puhkeavat aprikoosinvärisiksi puolikerrotuiksi kukiksi, joihin keltainen keskusta luo loistavaa valoa. Vanhetessaan kukat muuttuvat vaaleanpunaisiksi ja varisevat siististi pois. Monivärinen uutuus, jonka ansiosta puutarhassasi on aina upeita värejä ihailtavana. Nimensä mukaisesti "Viimeistä huutoa".
Rosa ’Polar Joy’
Vihdoinkin kestävä runkoruusu, jota ei tarvitse viedä talvisuojaan!
Baileyn taimiston palkitusta ruusunjalostusohjelmasta valikoitu omajuurinen ja taudinkestävä runkoruusu ’Polar Joy’ on kehitelty silmälläpitäen erityisesti pohjoisia alueita.
Hempeän pinkit kukat ja vaaleanvihreä lehdistö tuovat mieleen kevään ja omenankukat. Hyvä taudinkestävyys. Istutetaan aurinkoiselle paikalle.
’Super Hero’
Upeat, keskipunaiset, kerrotut kukat. Kiiltävä, tummanvihreä ja tiivis lehdistö luo täydellisen taustan koko kasvukauden jatkuvalle kukinnalle. Soveltuu erinomaisesti maanpeiteruusuksi. Super Hero muuttaa käsityksesti ruusunkasvatuksesta! Ryhmä täydellisiä punaisia ruusuja satiininhohtoista tummanvihreää lehdistöä vasten. Ja ilman vaativia hoitotoimenpiteitä!
’Sunrise Sunset’
Kuten nimi vihjaa, ’Sunrise Sunset’ on mykistävä väriyhdistelmä. Puolikerrotuissa kukissa pinkit terälehdet muuttuvat keskustaa kohden aprikoosinkeltaisiksi. Tiiviin ja lamoavan kasvutapansa ansiosta ’Sunrise Sunset’ on erinomainen maanpeiteruusu. Elinvoimaisen ja jatkuvakukintaisen ruusun sinivihreä lehdistö on erityisen taudinkestävä.
Nämä ruusut eivät ole niitä vaativia ruusuja, joita isovanhempamme kasvattivat. Jokainen ruusu Easy Elegance®- sarjassa on yhtä helppo kasvattaa kuin mikä tahansa kukkiva pensas. Enää ei ole huolta jatkuvasta hoivaamisesta tai jatkuvasta tautien torjunnasta. Omajuuriset Easy Elegance® –ruusut ovat talven- ja taudinkestäviä kasveja, jotka kukkivat koko kasvukauden.
Katso lisää ruusuja osoitteessa: www.puutarhatahvoset fi
Samettisumakki ’Tiger Eyes’
(Rhus typhina ‘Bailtiger’) (PP 16,185)
Sumakin pyöreämuotoinen keltalehtinen muoto. Uusi kasvusto on kirkkaan vihreä ja muuttuu nopeasti kauniin keltaiseksi. Upeaa kontrastia lisää ruusunpunainen lehtiruoti. Versot ovat pystykasvuiset ja alas kaartuvat. Sirot lehdet antavat kasville itämaisen vaikutelman. Vaikka ’Tiger Eyes’ on jo kesäasussaan uskomattoman kaunis, on sen syysväri vertaansa vaille. Dramaattinen yhdistelmä keltaisen-, oranssin- ja punaisen eri sävyjä on ainutlaatuinen. Istutetaan aurinkoiselle tai puolivarjoisalle paikalle.



