Puutarhan työvälineet

Fiskars-uutuus: puutarhan monitoimileikkuri Junior

Ryteiköille kyytiä!

Fiskars_leikkaussakset_151x151.jpg Fiskars-monitoimileikkurit ovat uudenlainen ratkaisu omenapuiden leikkaamiseen ja leviämään päässeiden marja- tai koristepensaiden raivaamiseen. Kotipuutarhurit ovat ihastuneet pitkävartisiin teholeikkureihin huomattuaan, miten kevyttä niillä on leikata eivätkä selkä ja käsivarret kolotakaan illalla. Sarjan uutuustuote on hinnaltaan edullisin monitoimileikkuri Junior.

Fiskars_nainen_leikkaa_135x300.jpg

Monitoimileikkuri ylettyy korkealle puiden latvuksiin ja syvälle piikkisen ruusupensaan sisuksiin. Sillä voi myös leikata matalalta kumartelematta. Terät leikkaavat kahdella tavalla: joko varren puolivälissä olevalla vetokahvalla tai päätynupista vetämällä. Päätynuppia kannattaa käyttää varsinkin silloin, kun kurkotellaan korkealle ja vartta käytetään pisimmillään.

Leikkuutehoa ei vähennä se, että kädet ovat kaukana teristä – päinvastoin. Leikkurissa on voimanvälitysmekanismi, jonka ansiosta lihasvoimaa tarvitaan entistä vähemmän. Omenapuun latvan saa leikattua tukevasti maassa seisten!